Barcelonassa käy ainakin pari miljoonaa turistia joka vuosi, kun taas tänne Latvustoon eksyy varovasti arvioiden 200 sielua kuukausittain. Mietiskeltyäni näitä numeroita tulin tulokseen, että melko monet pienestä lukijakunnastani ehkä kuuluvat siihen valtavaan joukkoon, joka on joskus kokenut Katalonian omin aistein. Siksi on kai parempi olla tekemättä tästä seikkailusta mittavaa matkapäiväkirjaa. Tarjoilen teille mieluummin tiiviin kaksiosaisen paketin oman Barcelonani parhaista paloista.
Ensin kuitenkin sananen niille, jotka eivät tunne tätä puolentoista miljoonan asukkaan kulttuuri- ja olympiakaupunkia. Mistä siis on pienet Barcelonat tehty?
No, modernismesta, suklaasta ja katalaanista. Niistä ainakin on pienet Barcelonat tehty. Ennen kaikkea siellä vaahdotaan miehestä nimeltä Antoni Gaudí, joka rakensi tämän kaupungin täyteen toinen toistaan persoonallisempia rakennuksia noin vuosisata sitten. Gaudí on modernismen tunnetuin edustaja; hän inspiroitui Art Noveau’sta ja loi sen pohjalta orgaanista, värikästä arkkitehtuuria. Eli teki tästä (ks. linkki (Mucha is looove!)) tätä:
(Tuoksuivat muuten kiusallisen hyville…)
Katalaani taas on Katalonian autonomisen maakunnan alueella puhuttu kieli, jota ei saa erehtyä pitämään espanjan murteena tai minä ja seitsemän miljoona katalonialaista suutumme. Vaikka puhunkin jonkin verran espanjaa, en nimittäin saanut katalaanista mitään tolkkua. Luulen, että se lähenee jonkin verran ranskaa. Tässä kiinnostava näyte Picasso-museon edustalta (sama katalaaniksi, espanjaksi ja englanniksi):
Ja nyt, kun teidät on esitelty toisillenne, mennään asiaan: The Best of BARCELONA – osa I
Matkan ajankohta
Unohda rantaloma! Barcelona on ennen kaikkea kulttuurikaupunki, eikä ketään huvita jonottaa kolmea tuntia Picasso-museoon kolmenkymmenen asteen helteessä. Vältä kesäkuukausien helteet ja ihmismassat menemällä loka-marraskuussa, jolloin lämpöasteita on leppoisat 15 – ja ihmisiä Picasso-museossa suunnilleen saman verran. Itse kävin marraskuun lopulla. Luulen, että optimaalisin aika olisi noin kolme viikkoa aiemmin.
Kulkuneuvo
Paikalliset näyttävät kulkevan enimmäkseen skoottereilla ja moottoripyörillä – ja ajavat niillä vielä varsin siivosti. Me käytimme pitkien välimatkojen taittamiseen metroa ja suosittelen sitä muillekin. Ykkösvyöhykkeen lipuilla pääsee aina laitakaupungille asti ja niitä on helppo ostaa automaateista, jotka puhuvat montaa kieltä ja huolivat sekä käteistä että kortin. Junien ikä vaihtelee huomattavasti ja vaihtoasemia on melko vähän, mutta muuten systeemi toimi yhtä hyvin kuin muissakin suurkaupungeissa. Paikallisväriä tuovat katusoittajat, jotka tulevat vaunuihin musisoimaan – yleensä kauniisti, mutta liian kovaäänisesti.
Ensisijaisena kulkuneuvona pitäisin kuitenkin omia jalkoja. Mukavimmat alueet, kuten Barri Gòtic ja puistot on varattu pelkästään kevyelle liikenteelle, eivätkä välimatkat ole vanhoissa kaupunginosissa lainkaan pitkiä. (Ranta- ja satama-alueella sen sijaan hyvin pitkiä!)
Puisto
Barcelonassa on paljon omalaatuisia, kävelyretken arvoisia puistoja. Parc de la Ciutadella on niistä pienin, vanhin ja urbaanein. Kesällä suuren Schönbrunn-henkisen suihkulähteen ympäristö on taatusti täynnä elämää. Marraskuussa siellä ei ollut paljon muuta kuin vihreitä papukaijoja ja betoninen mammutti.
Myös Montjuïc-vuorella oli tilavaa ja rauhallista – sekä huikeat näkymät niin merelle kuin kaupunkiinkin. Montjuïcin linnalle pääsee köysiradalla, jos raaskii maksaa lipuista. Itse vanhojen purjelaivojen mastoilla koristeltuun linnaan sen sijaan pääsee ilmaiseksi (luultavasti siksi, ettei siellä ole mitään näkemistä). Vietimme mukavan, rauhallisen iltapäivän tallustelemalla linnalta alas olympia- ja messualueelle.
Paras ja persoonallisin puisto on kuitenkin kiistatta Gaudín värikkäiden patsaiden ja pylväiden koristama Park Güell, josta sieltäkin on hulppeat näköalat. Puiston portilla ja korkeimmalla kohdalla oli tungosta, mutta muualla sai kävellä aivan rauhassa. Välillä voi pysähtyä katselemaan puistoon majoittuneiden torikauppiaiden edullisia valikoimia tai kuuntelemaan saksofonin soittajaa ja hänen ihmeellistä laulavaa koiraansa. :)
Puistossa oli myös paljon kaktuksia, joihin ihmiset olivat kaivertaneet nimiään. Sekä tämä iki-ihana asuinrakennus. Kelpais.
Näkymä
Barcelona on siitä harvinainen kaupunki, että sitä pääsee näkemään ylhäältä käsin ihan kyllästymiseen asti: Montjuïcilta, Park Güellista, Katalonialaisen taiteen museon portailta… Parhaat näkymät tarjoutuvat kuitenkin Tibidabo-vuorelta, jonka harjalla, suuren kirkon juurella kököttää pieni huvipuisto. Jos pelkkä alas katsominen ei huimaa, voi aina mennä tähän (Youtube-linkki) – ensimmäinen huvipuistolaite, jossa olen joutunut kiljumaan. Hyvän karamelliomenan söin siellä myös.
Osa elämystä on kiivetä ylös Avenida del Tibidaboa, jossa voi bongata sympaattisen, antiikkisen Tramvia Blaun sekä ylimaallisen upeita ja aavemaisia omakotitaloja.
Parhaista ruokapaikoista ja museoista kerron yhden tai kahden neulepostauksen jälkeen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti