20.10.2013

Prohibited Liquids

Parit impulssisukat ovat jääneet vaille esittelyä.
Gootti/art nouveau -henkistä kiekuraa vastaväreissä.
Elämässä ei koskaan voi olla liikaa kiekuraa, eihän?


Green Fairy 
Ohje: Absinthe (Knitty, spring 2009
Lanka: Knit Picks Stroll Tonal, springtime, n. 70 g 
Puikot: 3,0 mm 

Kuten kuvista voi päätellä, nämä ovat olleet käytössä jo keväästä asti. Ja lanka on odottanut kärsivällisesti vuoroaan jo Amerikan-reissusta asti. Älkää siis kysykö, mistä olen ostanut Knit Picksiä – sitä ei taida saada Suomesta vieläkään. Ei sillä, että toista kerää kaipailisin. Edellistäkin on vielä jäljellä liki kolmannen sukan verran, ja omaan makuuni se on turhan löllöä sukkalangaksi. 


 Paitsi Lontoosta, pidän muuten kovasti myös Prahasta. Ja Body Shopin absintintuoksuisesta käsivoiteesta. Paras tuoksu ikinä! Kuin äärimmäisen intensiivinen koivu. 


Blood Bank 
Ohje: Kristi, Cookie A:n kirjasta Sock Innovation 
Lanka: Novita Pikkusisko, beige + Kool Aid (Tropical Punch), n. 80 g 
Puikot: 2,5 mm 

Pikkusisko-lanka sattui silmiini pian ilmestymisensä jälkeen ja aiheutti synapseissani jonkinlaisen ketjureaktion. Kaapissa lojui paljon punaista Kool Aidia, Prismassa paljon halpaa mutta tylsän väristä sukkalankaa. Joulunpunainen on todella blaah, kuten on beigekin, mutta jos uittaisin beigeä lankaa todella vahvassa, joulunpunaisessa Kool Aid -liuoksessa, syntyisikö siitä syvä, kevyesti murrettu verenpunainen? 

...no, ei ihan. Vähän vaaleaksi jäi, mutta raitaefekti onnistui tällä kertaa niin hienosti, etten viitsinyt lisätä toista kerrosta. Sen sijaan osaan ylikompensoinnin jalon taidon suorastaan epäterveen hyvin, ja sovelsin sitä tähänkin: DNA-kierteistä ja vanhoista apteekkilogoista muistuttava palmikkokuvio tuo veri-ideaa esiin jopa vähän hedelmäboolimaisissa väritunnelmissa. 


Myönnän suoraan, että toinen sukka on vieläkin tekemättä. Kun puikoilla on pari muuta paria.

1 kommentti:

Elli kirjoitti...

Oi, kauniita!!